Moorjens, arvon lukija.  Nimeni , haukkuvat Oskuksi.  Tuskin oleellista tässä yhteydessä, tai en tiedä tää blogihommeli kun aika vierasta  mulle on. Ikää jo senverran  jotta  kaikenmoiset ATK - vempaimet vähän vieroksuttaa.  Tytär  tähänkin alkuun auttoi kun ajatuksia ja palo niiden julkituontiin  edelleen kova ukolla on.  Edelleen , sanon siksi kun vanhaan hyvään aikaan jolla tarkoitan  kirjoituskonetta (en sentään sulkakynää) tuli kirjoiteltua melko paljonkin.  Jotkut tahot toisinaan jopa kirjoituksista antoivat pikku korvauksia.  Arki ja työelämä sekä tämä uusi konekanta kirjoitteluun vähensivät aktiivisuutta kynäilyni saralla.  Mailmantuskaa, sitä olen kokenut ikäni, ihmetellyt  ihmisen mielenliikkeitä /tekoja.  Mietiskellyt  lähinnä planeettamme sivistyneimmäksi ja  henkisimmäksi itseään uskovan olennon moninaisia toilauksia joista lisää tulee esiin jatkokynäilyjeni myötä , tulevaisuudessa siis.    Runoja rustaan myös , omaksi  iloksi ja lukijan / kuulijan kiusaksi.  Kirjoitteluni aihealue on laaja, ei selkeää teemaa, mutta politiikka ja sen parissa toimivien tyyppien tekemisten ruodinta taitaa olla ominta aluettani.  Ei sillä , ettäkö paljon aiheesta tietäisin, mutta alan toiminnat koskettavat kaikkia.  Myös heitä jotka eivät äänestä.  Monta muutakin aihealuetta varmasti käsittelyyn tulee, sillä aikaani seuraan ja ihan  facebookkiakin käyttämään opin. Eli ei  täysin seniili vielä, itse ainakin uskon niin. Lukijat voivat olla hyvinkin toista mieltä, aika näyttää. Tekstiä ainakin  pyrin tuottamaan kokolailla ahkeraan, eläköidyin  kotikunnan hommista vuosi takaperin, joten aikaakin alkaa olla  kun kotomökin nurkatkin alkavat kunnostuksen muodossa läpikäyty olla. Vaikka ainahan sitä jotain. Lisää  asiasta, tästäkin jatkossa (ehkä).  Lisää myös  perheestäni, lapsia  viisi , kaikki aikuisia tosin eivät välttämättä tekemisissään, vaimo , kaunis ja pitkäpinnainen koska kestänyt minuakin rapiat neljäkymmentä vuotta.  Tai sitten yksinkertainen, koskapa niin on tehnyt, arvelisin kuitenkin ekavaihtoehtoa , nyt jo senkinvuoksi kun yrittäjänä leivän päälle särvintä minullekin tuo. Minun eläkkeeni riittää hädintuskin leipään.  Pieniä ovat eläkkeet maassamme, eikä aivan kaikki muukaan ole hyvin.  Ei ainakaan minun mielestäni kuten huomaamaan tulette ja uskonpa mielipiteeni jokusen lukijan jakavan.  Vielä tuosta perheestä, 3 poikaa jotka keskenään tuskin puheväleissä, kaksi tytärtä jotka siinä suhteessa  fiksumpia, puhuvat kyllä joskin usein suureen ääneen ja  ns. voimasanoin höystäen. Neljä koiraa ja monta puolivilliä kattia voidaan myös  ruokakuntaani kuuluvaksi laskea.  Kotipaikka tämä "mailman vanhin " eli Loimaa . Täältä tätä fonttisaastetta mahdollisten lukijoiden tietoisuuteen tulen työntämään.  Tämä riittäköön alustustiedoikseni ja useiden mielestä sinäkin ehkä jo liikaa. Oleellisin siitä selvinnee, toivottavasti minäkin, ainakin seuraavaan kirjoittelu sessiooni. Tapaamisiin, ohikulkija.  Anteeksi nyt, jatkan heti, Ohikulkija  siksi että sellaisia kaikki elämässä olemme, luulisin. Välillä tietty pysähdymme jonnekin, jonkun vuoksi ja minun pysähdyksistäni kirjoittelen, niistä jotka hetkeksi ohikulkijan seisauttavat tai tulisi seisauttaa.