Merkillinen uni.

Näin merkillisen unen. Tuossa unessa kuuluin jossakin toisella puolella maapalloa sijaitsevan valtion uskonnolliseen ja myös valtiossa todellista valtaa pitävään johtajistoon. Meissä  johtajissa asusti voimakas halu laajentaa valtapiiriämme sekä saattaa uusia alueita tietoiseksi uskostamme.   Valtaväestön osalta maamme oli hyvin köyhä, asevoimat heikot joten  varsinaisen sodan keinoin emme alue laajentumiseen kykenisi.   Mailmamme maat kun pääsääntöisesti ovat hyvin varustautuneet perinteiseen sodankäyntiin.  Oli  käytettävä muita, juonikkaampia keinoja. Aloimme kouluttaa  uskonnon ja isänmaan puolesta taisteluun valmiita nuorukaisia. Koulutuksen päätyttyä lähetimme heitä muka pakolaisina maihin  joiden päättäjien  uskoimme olevan kyllin pölhöjä ollakseen ihmettelemättä  miksi  meiltä pakolaiseksi lähteneissä ei juuri ole naisia saati lapsia.  Nuoria komeita miehiä vain.  Nämä nuorukaiset otettiin noissa maissa mieluusti vastaan.  Antoivat rahaa, rakensivat asuntoja olivat ymmärtäviä avuliaita pitivät kaikin tavoin heistä hyvän huolen. Meidän varojamme ei tarvittu kun nuorukaiset  toimivat uuden taktiikan sissisotureina levittäen anarkiaa ja epäsopua kantaväestön keskuuteen. Suunnitelma toimi hienosti, kantaväestö ei saanut ”pakolaisiamme ” arvostella, väkivallanteot, rikollisuus siinä keinomme aluksi. Tietysti ajan myötä osa nuoristamme sai myös kohdemaansa kansalaisuuden, luvan  äänestää valtiollisissa vaaleissa.  Ehdokkaana myös meiltä lähteneitä joita  toverinsa  luonnollisesti yhtenä miehenä äänestivät.  Pääsimme vallan kamareihin ja osallistumaan mm. lakien laatimiseen.  Muutamat vaalit ja kantaväestö oli muuttumassa plebeijiksi maassaan.   Taloudellisesti edukkaampaa tapaa käydä sotaa tuskin on, ”vihollinen” kustansi kaiken. Olimme voittajia.   Tähän heräsin, voittajan oloa ei ollut.  Selkeä painajainen ajattelin.  Eihän tuollaista sentään todellisuudessa saata tapahtua. Ei kai missään oikeasti ole noin helppoon meneviä päättäjiä. Eihän?